Seppo Koiranen nimitetty TP Silvan toimitusjohtajaksi

Seppo Koirasella on vahva työkokemus operatiivisesta ja strategisesta johtamisesta. Viimeksi hän on toiminut toimitusjohtajana Black Bruin Oy:ssä ja sitä ennen hän on työskennellyt mm. Metso Minerals Oy:llä ja Tana Oy:llä. Seppo tuo mukanaan vahvaa osaamista erilaisista teknisistä, tuotannon ja sen kehittämisen johtotehtävistä TP Silvaan.

”On todella hienoa päästä mukaan polttopuukoneliiketoimintaan varsinkin tällaisessa tilanteessa, jossa energiaomavaraisuus ja vaihtoehtoiset energiamuodot ovat arvossaan. Uskon, että minun kertynyt kokemus muilta toimialoilta tulee hyödyksi polttopuukoneliiketoiminnassa”, kertoo Seppo Koiranen, TP Silvan toimitusjohtaja.

”Kuluneiden viikkojen aikana olen tavannut TP Silvan henkilöstöä ja tutustunut mielenkiintoiseen tuotevalikoimaamme. Kaikki ovat olleet todella mahtavaa ja osaavaa porukkaa. Odotan yhtä suurella innolla tutustumista asiakkaisiin ja muihin sidosryhmiimme”, Seppo jatkaa.

”Saamme vahvaa kokemusta ja uutta näkemystä TP Silvaan Seppo Koirasen aloitettua toimitusjohtajana. Toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi taloon ja rakentamaan kanssamme menestyksekästä polttopuukoneliiketoimintaa”, kertoo Turkka Hirvonen, Terra Patris konsernin toimitusjohtaja.

TP Silva's Managing Director Seppo Koiranen next to the Palax C1000.2 firewood processor.

Katso myös

29.2.2024
Palax mukana useilla Hankkijan esittelypäivillä. Lue lisää missä ja milloin tapahtuu!
21.12.2023
Rauhoitumme joulun viettoon viikolla 52, jolloin tehtaamme on kiinni. Katso ohesta Palax-tiimin jouluinen videotervehdys