Tuotantokapasiteetin kaksinkertaistaminen Palax C1000 klapikoneiden ansiosta

JB Firewood on kuivaamossa kuivatun korkealaatuisen polttopuun tuottaja Oregonissa, Yhdysvalloissa. Yrityksen omistaja Brandon Marr osaa käyttää klapikoneiden lisäksi myös F-15C:itä; hän on entinen Yhdysvaltain ilmavoimien Top Gun -hävittäjälentäjä, joka palveli Oregon Air National Guardissa.

Jäätyään eläkkeelle varusmiespalveluksesta vuonna 2006 Brandon aloitti oman liiketoiminnan puujätteen kierrätyksen parissa. Vuonna 2014 hän laajensi toimintaansa polttopuuhun, kun monikansallinen vähittäiskauppayhtiö Walmart etsi polttopuun toimittajaa Oregonin ja Washingtonin osavaltioista. JB Firewood työllistää tällä hetkellä yhteensä 40 henkilöä, joista 10 työskentelee polttopuun tuotannossa. Lisäksi heillä on suunnitteilla kolme palvelurekrytointia tukemaan kasvavaa liiketoimintaa. Yhtiö hallinnoi jakeluverkostoaan seitsemällätoista kuorma-autollaan.

”Työskentelemme kahdentoista tunnin työpäiviä viiden päivän viikkoina ja noin 3 000 konetuntia vuodessa. Polttopuun kokonaistuotantomme on ollut noin 36 000 kuutiometriä. Tuotannosta 75 % tehdään Palax C1000 klapikoneilla. Kolmannella Palax C1000:lla tuotantoa voidaan kasvattaa entisestään”, Brandon sanoo.

Suurten päivittäistavaraketjujen Walmartin ja Safewayn lisäksi JB Firewoodin tyypilliset asiakkaat ovat sekoitus yksityisiä kotikäyttäjiä ja valtion puistoja. Leirintäalueille yritys on kehittänyt oman ratkaisun, joka tuottaa polttopuuta erityisesti polttopuukontteja varten.

”Käytämme polttopuuna kuusta, tammea, vaahteraa ja leppäpuita. Tukit hankitaan paikallisesti yksityisiltä metsänomistajilta ja valtion omistamista metsistä Länsi-Oregonista. Palax C1000 -koneilla käsittelemme halkaisijaltaan jopa 16 tuuman (40 cm) tukkeja.”

Brandon on ollut erittäin tyytyväinen Palaxin tarjoaman tuottavuuden kasvuun.

”Olemme kaksinkertaistaneet tuotantokapasiteettimme Palax C1000:lla verrattuna samankokoisiin ketjusahakoneisiin.”

Palax erottuu Pohjois-Amerikassa turvaominaisuuksillaan

Hakmet Forestry tuo Pohjois-Amerikkaan Palax-klapikoneita ja muita metsäkoneita. Kotimarkkinansa Kanadan lisäksi he toimivat Yhdysvalloissa jälleenmyyjiensä kautta.

”Vaikea sanoa, miltä tulevaisuus näyttää, mutta vihreät arvot vaikuttavat yhä enemmän myös polttopuuteollisuuteen. Puusavun takia polttopuun polttamisessa on Montrealin kaltaisissa kaupungeissa rajoituksia, mutta maaseudulla polttopuunpoltto on edelleen OK. Ihmiset käyttävät puukattilaa lämmittämään kotinsa”, sanovat toimitusjohtaja Mika Hakala ja myyntipäällikkö John Ducross.

Ketjusahalla varustetut Palax KS 40S ja D360 ovat heidän markkinoillaan myydyimpiä koneita.

”Kilpailu pyörösahateräisissä klapikonessa on kovaa, mutta Palax erottuu joukosta turvallisuusominaisuuksillaan. Lisäksi Palax-koneet ovat hyvin rakennettuja ja laadukkaita. Musta väri näyttää tyylikkäältä!”

Brandon Marr on entinen hävittäjälentäjä, joka osaa myös operoida klapikonetta.
Palax C1000 pyöröteräkoneet ovat mahdollistaneet tuotantomäärän tuplauksen.
Mika Hakala ja John DuCross Hakmet Forestrystä.

Katso myös

12.11.2025
Mid Cornwallissa toimiva Mark Willis Firewood luottaa tuotannossaan Palax C1000 -polttopuukoneeseen. Vuosien kokemuksella Mark tietää, että Palax tarjoaa ammattilaiselle juuri sen mitä tarvitaan – nopeutta, luotettavuutta ja tasalaatuista lopputulosta ilman turhia seisokkeja.
23.10.2025
Närlant Import on ollut Palaxin luotettava kumppani Ruotsissa jo 25 vuoden ajan. Perheyritys, jonka perustaja Sven-Göran Zetterman toi ensimmäisen Palax-pilkekoneen Ruotsiin vuonna 2001, on kasvanut koko maan kattavaksi verkostoksi 55 jälleenmyyjän voimin. Nykyään hänen poikansa Martin ja Eric jatkavat isänsä työtä – ja Palax polttopuukone on edelleen ruotsalaisten ykkösvalinta helppokäyttöisyytensä, luotettavuutensa ja tehokkuutensa ansiosta.
17.9.2025
Etelä-Saksassa toimiva Brennholz Steinle on todellinen Palax-veteraani: yli 25 vuoden kokemus Palax polttopuukoneista ja jo kahdeksan vuotta tinkimätöntä suorituskykyä C1000:n kanssa. Ammattimainen polttopuuliiketoiminta tammen ja pyökin varassa vaatii koneelta voimaa, nopeutta ja luotettavuutta – ja juuri näissä C1000 on osoittautunut korvaamattomaksi tuotannon kulmakiveksi.