Uusi Palax-maahantuoja Ranskaan

Metsäkoneiden jakeluun erikoistunut Mary Agri on Palax-klapikoneiden ja lisälaitteiden uusi maahantuoja Ranskassa.

”Olemme onnellisia ja ylpeitä saadessamme edustaa Palaxia, jonka haluamme uudelleen esitellä asiakaskunnalle oikealla tavalla ammattimaisen myynti- ja jälkimarkkinointitiimimme avulla”, kertoo toimitusjohtaja Felix Mary.

Hän näkee Palax-klapikoneiden vahvuuksina yksinkertaisuuden, luotettavuuden ja suorituskyvyn. Palaxia osa-aikaisesti käyttävät maanviljelijät kuin polttopuuta täysipäiväisesti tekevät ammattilaiset osaavat helposti itse huoltaa koneensa.

”Palax on myös yksi markkinoiden parhaimpia klapikoneita nopeudessaan ja työtehokkuudessaan.”

Felix Mary näkee yrityksensä menestymisen vahvuutena edustamansa metsäkonebrändit, joita hän kuvailee Euroopan parhaimmiksi. Yritys on myös suuresti investoinut konevarastoonsa, mistä on erityistä hyötyä kriisiaikoina kysynnän ollessa kovaa. Lisäksi ammattiosaamiseen ja asiakaspalveluun panostetaan, ja viime aikoina muun muassa huoltotiimiin on palkattu lisävahvistusta.

Mika Joensuu, Palax-tehtaan vientipäällikkö, on hyvin tyytyväinen uuteen maahantuojaan.

”Palax-tuotteilla on pitkä, yli 20 vuoden historia Ranskassa. Olemme tyytyväisiä, että olemme löytäneet uuden dynaamisen kumppanin Ranskaan, jolla on hyvä jälleenmyyntiverkosto sekä asiantunteva huolto-, varaosa- ja myyntitiimi. Tavoitteena on kasvattaa Palax-myyntiä ja kehittää tuotteita pitkäjänteisesti yhdessä osaavan kumppanin, Mary Agrin, kanssa.”

Team Mary Agri and Team Palax.
Team Mary Agri Attending Palax Training in December 2022.

Katso myös

7.6.2023
Pitkän linjan yrittäjä kehuu pyöröteräkoneen helppouden lisäksi myös pitkiä huoltovälejä.
17.5.2023
Heta tulee sijaistamaan markkinointipäällikkö Heidi Eskolaa tämän jäädessä äitiyslomalle.
Palax circular saw blade is fast and requires only little maintenance.
3.4.2023
Palax-klapikoneiden pyörösaha tuo nopeutta, helppoutta ja maksimaalista työtehoa polttopuun tuotantoon.